Toiminnanohjaaja (mahdollisuus oppisopimukseen)

Toiminnanohjaaja, Lahden 4H-yhdistys ry, Lahti

 

Ovatko osaamisesi ja kiinnostuksen kohteesi lapsi- ja nuorisotyö: 4H-toiminnan vahvat sisällöt kuten ruoka, metsä, luonto ja ympäristö sekä käden taidot tarjoavat paljon vaihtoehtoja kestävää elämäntapaa tukevien tietojen ja taitojen harjoitteluun? Etsimme joukkoomme oma-aloitteista, sosiaalista ja idearikasta toiminnanohjaajaa syksy 2020 – kevät 2021 toimintaan Yli-Marolan 4H-kotieläinpihalle Lahteen. Työn ohella on myös mahdollisuus oppisopimuskoulutukseen (nuoriso- ja yhteisöohjaaja). 

Toiminnanohjaajan työnkuvaan kuuluvat kerhojen, leirien, tapahtumien ja kurssien suunnittelu ja toteutus, sekä raportointi että tilastointi. Toiminnanohjaaja osallistuu myös yhdistyksen toiminnan kehittämistyöhön.

Yhdistyksen toimintaan kuuluvat Yli-Marolan 4H-kotieläinpihan työt aina toukokuun lopulta elokuun loppuun saakka, nuorisotoiminta (kerhot, kurssit, leirit jne.) ja muut yhdistyksen nuorisotoimintaan liittyvät tehtävät. Toimintaa järjestetään pääsääntöisesti Yli-Marolan 4H-kotieläinpihalla ja Lahden alueen yhdistyksen ulkopuolisissa vuokratiloissa ja alueen kouluilla.

Odotamme sinulta kiinnostusta 4H:n monipuoliseen toimintaan, maalaisjärkisyyttä, oma-aloitteisuutta, organisointikykyä sekä kykyä itsenäiseen ja tulosvastuulliseen työskentelyyn. Toimitiloissa majailee eläimiä, joten eläinallergiaa ei hakijoilla voi olla. Ajokortti ja -taito suositeltavaa.

Arvostamme hakijalta:

Motivaatiota, oikeanlaista asennetta ja kiinnostusta työskennellä lasten ja nuorten parissa sekä kiinnostusta mm elämiä, ruokaa ja luontoa kohtaan. Hakijoista alle 29-vuotiaat nuoret työttömät työnhakijat ovat etusijalla. 

Palkkauksessa noudatamme neuvonta-alan työehtosopimusta ja työhön sisältyy ilta- ja viikonlopputöitä. Töitä tehdään pääsääntöisesti lasten ja nuorten vapaa-ajalla. Työ alkaa elokuulla 2020 tai sopimuksen mukaan ja työsuhde tehdään aluksi yhdistyksen syksy- ja kevätlukukaudelle. Viikkotuntimäärä 30 h/vk. 

Tehtävään valitulla on velvollisuus esittää rikosrekisteriote (rikosrekisterilaki 6 § 2 mom.) ja vaaditaan päihteettömyyttä.

Hakemukset ansioluetteloineen ja työhakemuksineen pyydämme lähettämään 29.7.2020 mennessä nettisivujen kautta. Mainitsethan hakemuksessasi suosittelijasi.

 

WWW-osoite: 

www.lahti.4h.fi

Yhteystiedot: 

Petra Kerkkä, toiminnanjohtaja gsm. 050 462 2511 petra.kerkka@4h.fi

Työpaikan osoite: 

Neljänkaivonkatu 47 15100 LAHTI

Palkkaus: 

Neuvonta-alan TES

Työ alkaa: 

5.8.2020

Työaika: 

30  h/vk

Työn kesto: 

6-12 kuukautta, mahdollisuus jatkoon

Haku päättyy: 

29.07.2020 klo 16:00

Toiminnanohjaaja

*
*
*
*
*
*
*
*
*

Tiedostojen maksimikoko yhteensä on 10 Mt.

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.