Ankat

Ankat Einstein, Liinu, Leenu ja Aku

 

Ankka on sinisorsastakesytetty, kotieläimeksi jalostettu muoto. Sinisorsasta jalostetun tavallisen ankan lisäksi ankoiksi voidaan nimittää Amerikasta peräisin olevan myskisorsantarhattuja ja jalostettuja muotoja. Ankat ovat vesilintuja ja niillä on räpyläjalat. Ankkojen hyvinvoinnille on tärkeää, että ne pääsevät uimaan mahdollisimman usein. 

Tavallinen sinisorsasta jalostettu ankka on sinisorsaa suurempi ja yleensä lentokyvytön. Ankan keskimääräinen paino on noin 1,8–2,7 kg, kun sinisorsan paino jää selvästi tämän alle.Äiti on ankkanaaras, isä on ankkakoiras ja lapsi on poikanen/untuvikko. Ankka hautoo munia 28 vrk. Emonsa alla kasvavat poikaset saavat rasvasuojan emoltaan. 

Ankoista saadaan munia, höyheniä ja lihaa. Ankat syövät teollista täysrehua, viljaa ja leipää. Ruuan yhteydessä ankoilla tulee olla vettä ja hiekkaa koko ajan saatavilla. Vesilinnuilla on pyrstön alla rasvarauhanen, jonka avulla linnut saavat höyhenpeitteensä vedenkestäväksi.

Pihan ankat ovat sekarotuisia ankkoja, mutta eri ankkarotuja on kymmeniä. Ankat oppivat seuraamaan omistajaansa mm. sorsapillin avulla. Ankat seuraavat omistajaansa myös ruuan perässä.