Neitokakadu

Neitokakadut Tequila, Mimosa ja Monja

 

Neitokakadu (Nymphicus hollandicus) on pieni papukaijalaji, joka kuuluu kakadujen (Cacatuinae) alaheimoon. Neitokakadun alkuperäismaa on Australia, jossa se on levittäytynyt rannikoita lukuun ottamatta lähes kaikkialle maassa. Sitä tavataan yleensä parvissa tai pareittain asuttamassa avoimia tasankoja, joissa puita kasvaa harvaan.

Lemmikkinä neitokakadu on erittäin suosittu, sillä nuoret yksilöt on helppo kesyttää ja niille voi opettaa usein helposti myös vihellyksiä, joillekin muutamia sanoja. Neitokakadun sanotaan olevan helppohoitoinen linnuksi ja sen katsotaan sietävän enemmän virheitä omistajaltaan kuin monen muun linnun. Ehkä neitokakadu todella sietääkin vähän pitempään epämukavia olosuhteita, mutta lajin helppouden mainostaminen on johtanut virheelliseen hoitoon, puutteellisiin oloihin ja keskimääräisen elinajan lyhenemiseen. Neitokakadu kykenee elämään jopa 20-25 -vuotiaaksi. Kuitenkin Suomessa suurin osa linnuista tuntuu menehtyvän jo 12 ikävuoden tienoilla.