Hämeen ELY-keskuksen kirjoituskilpailun voittajateksti!

Hämeen ELY-keskus julkaisi alkuvuonna 2012 työvoimapoliittisissa toimenpiteissä oleville henkilöille kirjoituskilpailun. Voittaja palkittiin 400 eurolla. Kisan voittajaksi on julkaistu Niina Haapamaa; sydämmeliset onnittelut Niina! Aina kannattaa yrittää!

Ohessa kilpailun voittajan teksti:

 

Heinähattukesä

Valmistuin koululaisten aamu-ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi syksyllä 2010, sairastelun takia vähän aikataulusta myöhässä. Oman alan työpaikkaa ei tietenkään enää siinä vaiheessa vuotta löytynyt, ja muutenkin työnsaantimahdollisuudet tuntuivat nihkeiltä etsinnöistä huolimatta. Löhösin kämpillä työttömänä korviani kaivellen. Talvi meni horrostaessa, mutta maaliskuussa alkoi jo päässä sirittää sen verran, että oli pakko keksiä jotain järkevää tekemistä. Pitkäaikainen toimettomana olo ei todellakaan tee ihmiselle hyvää. Pelkäsin aivojeni muuttuvan muhjuksi tekemisen puutteessa.

Olen kotoisin maalta ja minulle kesä tarkoittaa lehmänsontaa varpaiden väleissä. Mielessäni unelma tällaisesta kesästä soitin Yli-Marolan 4H-kotieläinpihan toiminnanjohtajalle ja kysyin voisivatko he kenties ottaa minut työharjoittelijaksi. Olin aina kotieläinpihan ohi kulkiessani ajatellut miten mukavaa siellä varmasti olisikaan olla töissä. Vanha päärakennus näytti kutsuvalta ja kodikkaalta, pihassa oli omenapuita ja ympärillä soma aita. Paikka oli kuin suoraan unelmistani: niistä joissa muutan takaisin maalle vanhaan rapistuneeseen taloon, kasvatan perunoita ja köpöttelen onnellisena lehmälauman keskellä virttyneet verkkarit jalassa. Olin hyvin iloinen kun soittoni tuotti tulosta ja sain työharjoittelupaikan.

Heti ensimmäisinä päivinä huomasin, miten tiiviin yhteisön pihan työntekijät muodostivat, ja miten hyvin kaikista pidettiin huolta. Toiminnanjohtaja tai projektityöntekijä soitteli heti perään, jos joku ei aamulla ilmestynytkään työpaikalle. Isossa tuvassa kahvikuppien ja valmispitsojen äärellä istui lauma hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, mutta tunnelma oli lämmin, ystävällinen ja välittävä. Oli mukava herätä aamulla ja lähteä oikeisiin töihin kivojen ihmisten keskelle. Tunsin pitkästä aikaa itseni tarpeelliseksi. Sain myös erikoisluvan ottaa vanhan koirani Murun mukaan töihin, ettei hänen tarvinnut olla pitkiä päiviä yksin kotona. Hän toimi lempeänä pihavahtina koko kesän ajan ja saavutti yleisön suuren suosion.

Kevättalven aikana maalasimme, puunasimme, korjasimme, raahasimme, järjestelimme, siivosimme ja kasasimme pihan ja rakennukset kuntoon talven jäljiltä. Kaiken piti olla valmista ennen eläinten tuloa ja toukokuista avajaispäivää. Pääsin rakentamaan vanerilehmää, maalaamaan aitaa ja kanatarhaa yrjönhajuisella punamultamaalilla, kantamaan lautoja, sahaamaan sirkkelillä taulunkehyksiä, siivoamaan, haravoimaan, lapioimaan, talikoimaan ja tekemään ylipäätään aivan kaikkea. Navetan karsinoita piti korjata, seinät kalkita uudestaan ja puuosat maalata. Ruokatauolla tuvan pöydän ääressä istui taiteellisesti kalkki-ja maaliroiskeilla päästä varpaisiin koristeltuja työläisiä. Ulkohommien lisäksi jokaisella oli tiskaus-ja siivousvuoronsa, ja vuorotellen huolehdittiin myös pieneläinhuoneen väestä: talossa ympärivuotisesti asuvista kaneista, marsuista, kilpikonnista, linnuista ja muista pikkueläimistä. Minäkin vaihdoin vuorollani kanien kuivikkeita ja rapsuttelin undulaatinkakkaa lintuhäkin pohjasta, mutta pohjimmiltani maalaistyttönä pidin enemmän raavaista ja miehekkäistä ulkotöistä.

Kotieläinpihan toiminnanjohtaja, projektityöntekijä ja eläintenhoitaja tekivät töitä muiden lailla hiki mainoslippiksessä, ja helteellä myös niska limassa. He olivat tasapuolisia ja ystävällisiä kaikille, ja onnistuivat toverillisista väleistä huolimatta säilyttämään auktoriteettinsä. Useimmiten juuri heidän kierojen vitsiensä takia moni työharjoittelijaparka oli vähällä tukehtua eväsleipiinsä tuvan suuren pöydän ääressä. Terveellisistä elämäntavoistaan tunnetun toiminnanjohtajan esimerkin mukaisesti kutsun nykyään vanukasta suklaajogurtiksi, ja eläintenhoitajan suuren rakkauden Lady Gagan kappaleiden huudattaminen radiosta toi uutta hohtoa navettahommiin.

Viimein toukokuussa kaikki oli valmista, ja pääsin eläintenhoitajan mukaan hakemaan minipossua kesäkotiinsa. Pikkuhiljaa pihaan saapuivat myös komea suomenhevonen ja persoonallinen poni, lehmä-joka-meni-minne-halusi, kaksi karitsaa joista toisella oli miehekäs viskibasso, kolme mainiota vuohta, hälisevä kanalauma kukkoineen, sekä kaksi villisikaa, joista toinen pyöräytti myöhemmin kesällä kaksi raidakasta yllätysporsasta ja tuli tämän ansiosta julkkikseksi. Eläinten tulon myötä minusta tuli navettatiimiläinen, ja loppukesän ajan aloitin aamuvuoroni rehellisellä sonnanluonnilla. Aamuäreä minipossu tarvitsi kaurapuuroannoksensa, ja toinen karitsoista tuttipullonsa. Karsinoiden tuli olla siivottuina ja eläinten ruokittuina ennen porttien avaamista päivän vierailijoille.

Päivän aikana me työntekijät huolehdimme eläinten hyvinvoinnista lukuisien heinäkuormallisten ja vesisangollisten avulla. Meidän tuli tietää perusasiat jokaisesta eläimestä, jotta voisimme tarvittaessa kertoa niistä kysyjille. Välillä veimme vuohet kävelylenkille, ja myös kilpikonnat kaipasivat liikuntaa. Niiden ulkoiluttaminen oli haluttu homma työntekijöiden keskuudessa, koska samalla pystyi istuksimaan viileässä omenapuun alla. Konnavahdissa oli joskus kerralla kahdeksankin ahkeraa työntekijää. Pääsimme tekemään myös vanhoja kunnon heinätöitä, ja kiroilemaan vanhaan kunnon malliin kuumuutta, paarmoja, pisteleviä korsia ja hangonvarresta tulleita rakkoja. Toinen ihastuttava homma oli navetan alaisen lantalan tyhjennys: lähes viikon ajan kuskasimme kottikärryillä sontaa, puruja ja olkia pellolla odottavalle vaihtolavalle. Illalla kotona tiesi tehneensä töitä.

Eläinten aitauksista piti päivittäin noukkia pois isoimmat sontaläjät, ja tästä riitti katsojille rajattomasti riemua. Lehmä kehitti kesän kuluessa aggression kottikärryjä kohtaan, ja otti tavakseen kaataa ne aina siinä vaiheessa kun poloinen työläinen oli juuri saanut ne täyteen kikkarelastiin. Sitten se puskeksi kärryjä pitkin aitausta, työntekijän yrittäessä piileksiä talikkonsa takana. Tässä vaiheessa moni meistä kiipesi aika ravakasti aidan yli turvallisemmalle puolelle, ja yleisöllä oli hauskaa. Suuren suosion saavutti myös minipossun aurinkorasvaus: herkkä hipiä kaipasi huolenpitoa päivittäin.

Navettahommien ja muiden sekalaisten töiden lisäksi sain toimia avustavana ohjaajana kesän pikkuapulaistoiminnassa. Ryhmä eläinrakkaita lapsia tuli kerran viikossa tekemään oikeita maatilan töitä ja hoitamaan eläimiä. Neuvoin ja autoin lapsia navettahommissa ja eläinten kanssa toimimisessa, ja sain samalla arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten. Kaupunkilaislapsille kotieläinpihassa vietetyt päivät olivat elämys, ja olen ylpeä siitä että ainakin kaksikymmentä pientä Lahtelaista tietää nyt tämän tärkeän seikan: navetassa ei haise. Siellä tuoksuu.

Muistan varmasti vielä mummonakin kotieläinpihassa viettämäni kesän. Sain uusia ystäviä, nauroin enemmän kuin koskaan aiemmin, ja opin paljon uusia taitoja, esimerkiksi niittämään heinää tylsällä viikatteella, käytännössä siis pelkällä raa´alla tahdonvoimalla: kadonneen kovasimen arvoitus tulee säilymään ikuisesti kaikkien asianosaisten mielissä. Tulen myös aina muistamaan kaikki  kiireisen hellepäivän tuoksut: kahvilan korvapuustit, juhannusruusut talon seinustalla, lasten käsiin sulavan jäätelön, karitsoiden auringonlämmittämän villan, aidan vieressä tuoretta heinää odottavan hevosen ihanan lemun, lehmänsonnan ja kanankakan vienon tuoksahduksen lantalan suunnalta.

Työharjoittelujakso vahvisti ajatustani siitä, että haluan jatkossakin työskennellä tavalla tai toisella lasten ja eläinten parissa. Työ pelasti minut tylsistymiseltä ja masennukselta: olen äärettömän kiitollinen, että sain mahdollisuuden viettää aikani järkevästi sen sijaan, että olisin vain kaivellut korviani kotona. Sain uutta uskoa itseeni ja osaamiseeni, ja aloitinkin opiskelun heti elokuussa. Valmistun keväällä koulunkäynnin ohjaajaksi ja elämässäni on kaikki kohdallaan. Yli-Marolassa on jo uudet työntekijät, ja toivon, että hekin saavat sonnanluonnista ja maalaiselämästä uuden suunnan elämälleen. Vaikka ihmiset ovat vaihtuneet, sama lämmin tunnelma säilyy. Poikkean aina toisinaan ohimennessäni portista pihaan, avaan vanhan puuoven, kiipeän porstuan rappuset ja tunnen tulevani kotiin.

Niina Haapamaa